Ajattelemattomasta on tullut puheenaihe jokaisessa kahvilassa, urheilubaarissa ja perhepöydässä ympäri Suomea. Kimi Räikkönen – mies, joka aikoinaan puhui lyhyesti, mutta ajoi jylisevästi – on nyt kasvavan, emotionaalisen liikkeen keskipisteessä: ”Kimi presidentiksi”.
Vuosien ajan maailma tunsi hänet Jäämiehenä: paineen horjumaton, immuuni häiriötekijöille ja kiihkeän uskollinen radalle. Moottorien jylinän ja pokaalien välkehdyksen tuolla puolen Kimi on kantanut mukanaan jotain vielä suurempaa – sammumatonta rakkautta Suomeen, niin hienovaraista mutta syvää omistautumista, että se nyt resonoi kovemmin kuin mikään palkintokorokkeella juhliminen.
Sosiaalisessa mediassa hashtagit, kuten #KimiForPresident ja #TheIcemanLeads, ovat trendikkäitä, eivät vitsinä, vaan aitona vaatimuksena johtajuudesta. Kannattajat kuvailevat häntä rehellisyyden, sinnikkyyden ja nöyryyden symbolina – ominaisuuksia, joita heidän mielestään heidän maansa tarvitsee nyt enemmän kuin koskaan. “Hän ei jahtaa parrasvaloja”, eräs fani kirjoitti verkossa, “ja juuri siksi luotamme siihen häneen.”
Poliittiset analyytikot ovat edelleen ällistyneitä. Se, mikä alkoi kuiskauksina uskollisten fanien keskuudessa, on paisunut valtakunnalliseksi kuoroksi. Mielenosoituksia on muodostumassa Helsingissä, Tampereella ja hänen kotikaupungissaan Espoossa, missä väkijoukot kokoontuvat Suomen lippujen ja banderollien kanssa, joissa lukee: “Mestari Suomelle, ei vain radalle.”
Jopa ne, jotka eivät ole koskaan seuranneet Formula 1:tä, ovat tämän tunteen vallassa. Heille Räikkönen edustaa jotain harvinaista: miestä, joka ei koskaan teeskennellyt olevansa enemmän kuin itseään. Hänen hiljaisuutensa, jota aiemmin pidettiin etäisenä, tulkitaan nyt uudelleen aitoudeksi melussa hukkuvassa maailmassa.
Voisiko maailmanmestarikuljettajasta tulla kansan presidentti? Jotkut kriitikot kutsuvat sitä epärealistiseksi, toiset leimaavat sitä unelmaksi, mutta miljoonille vastaus on paljon tunteellisempi kuin poliittinen. Heille Kimi ilmentää suomalaista henkeä – hiljaista voimaa, horjumatonta uskollisuutta ja rakkautta kotimaahan, joka ei tarvitse puheita tunteakseen.
Kuten eräs iäkäs kannattaja Helsingissä asian ilmaisi kyyneleet silmissään: “Olemme luottaneet häneen ja ylpeytemme maailman näyttämöllä. Miksi ei tulevaisuutemme kotimaassa?”
Ja niin kansakunta odottaa, sydämet pamppaillen kuin Grand Prix’n lähtölaukauksessa. Astuuko Jäämies jälleen historiaan – ei vain nopeuden mestarina, vaan johtajana, jota Suomi ei koskaan odottanut, mutta jota aina tarvitsi?
