Kun Kimi Räikköseltä kysyttiin, kuka on noussut Formula 1:n lahjakkaimmaksi kuljettajaksi nykyaikana, ei pidetty pitkää taukoa, ei poliittista sivupolkua, ei yritystä miellyttää kaikkia. Tyypilliseen tapaansa Jäämies pysyi vanhan koulun hengessä – suora, rehellinen ja hypetyksestä välinpitämätön. Lajissa, jota nykyään muokkaavat data, simulaattorit ja huolellisesti johdetut persoonallisuudet, Räikkösen vastaus leikkasi läpi hälyn.
Vuosien ajan Kimi edusti harvinaista lahjakkuutta Formula 1:ssä: raakaa nopeutta, jota ei voitu valmentaa, vaistoja, joita ei tarvinnut selittää, ja rauhallisuutta äärirajoilla, joka sai mahdottoman näyttämään rutiinilta. Hän saapui F1:een minimaalisella kokemuksella yksipaikkaisesta kuljettajasta ja kilpaili silti legendojen kanssa. Tuollainen luontainen kyky on yhä harvinaisempaa nykypäivän hyperstrukturoiduissa kuljettajapoluissa – juuri siksi hänen mielipiteellään on niin paljon painoarvoa.
Räikkösen mukaan kuljettajaa, jolla on sama raaka Formula 1 -DNA, ei määrittele showmiestaito, vaan tuntemus. Kuljettaja, joka pystyy hyppäämään autoon, aistimaan sen rajat muutamassa kierroksessa ja saamaan irti suorituskyvystä, vaikka asetukset eivät olisikaan täydelliset. Ei teatraalisuutta. Ei ylianalysointia. Vain vaisto, itseluottamus ja nopeus.
Mikä tekee Kimin arviosta entistäkin silmiinpistävämmän, on se, mihin hän ei keskittynyt. Hän ei puhunut pelkästään sosiaalisen median läsnäolosta, suosiosta tai edes mestaruustiedoista. Hänen arvostelukykynsä perustui johonkin paljon perustavanlaatuisempaan: auton hallintaan, rohkeuteen ja kykyyn toimia sotkuisissa olosuhteissa ja paineen ollessa kova. Nämä olivat samat ominaisuudet, jotka määrittelivät Räikkösen oman uran – hiljainen nerokkuuden, jota tukivat armottomat kierrosajat. Aikakaudella, jolloin Formula 1 -kuljettajat usein muovautuvat lapsuudesta lähtien, PR-tiimit hiovat heitä ja heitä ympäröivät valtavat tietomäärät, Räikkösen sanat tuntuvat muistutukselta lajin juurista. Pohjimmiltaan F1:ssä on edelleen kyse kuljettajista, jotka tuntevat auton alla, luottavat vaistoihinsa ja ajavat äärirajoilla ilman jatkuvaa ohjausta.
Kimi Räikkönen ei koskaan jahdannut perintöpuheita eikä koskaan yrittänyt kruunata seuraajaa. Mutta kun mies, joka tunnetaan vähäpuheisuudestaan, päättää nostaa esiin nykykuljettajan ja tunnustaa saman raa’an, vanhan koulukunnan lahjakkuuden, se resonoi. Koska Formula 1:ssä todellinen luonnollinen kyky ei julista itseään kovaan ääneen – sen tunnistavat hiljaa ne, joilla sitä oli ensin.
