Formula 1:ssä mikään ei ole tyhjiössä. Jokainen teko, jokainen lausunto ja jokainen hiljaisuus mitataan historiaa, persoonallisuutta ja odotuksia vasten. Siksi, kun Kimi Räikkönen näytti peilaavan Lewis Hamiltonin aiemmin kulkemaa polkua, reaktio ei ollut uteliaisuutta – se oli kiistaa.
Hamilton on viettänyt suuren osan urastaan laajentaen Formula 1 -kuljettajan määritelmää. Mestaruuksien ja ennätysten lisäksi hän on omaksunut näkyvyyden, viestinnän ja symboliikan. Hänen valintansa ovat harvoin sattumanvaraisia. Ihailtiinpa tai kritisoitiin Hamiltonin tekoja, niihin liittyy yleensä selkeä tarkoitus, julkinen selitys ja halukkuus osallistua niiden herättämään reaktioon. Ajan myötä sekä fanit että kriitikot ovat alkaneet odottaa tätä häneltä.
Pinnalta katsottuna yhtäläisyydet olivat riittävän ilmeisiä vertailun herättämiseksi. Mutta syvempi kysymys ei ollut itse toiminta – vaan toteutus. Kun Hamiltonilla on tapana rajata valintansa laajemman keskustelun osaksi, Räikkönen tarjosi vain vähän tai ei lainkaan selitystä. Ei kontekstia. Ei perusteluja. Vain teko, joka jätettiin tulkinnan varaan.
Tämä hiljaisuus sytytti kaiken.
Kannattajat väittivät, että tämä oli klassista Räikköstä – anteeksipyytelemätöntä, suodattamatonta ja virkistävän rehellistä. Heille kiista kertoi enemmän Formula 1:n kasvavasta pakkomielteestä narratiiveihin kuin Räikkösen aikomuksista. He näkivät kuljettajan kieltäytyvän esittämästä moraalia tai merkitystä vaadittaessa, valiten toiminnan selityksen sijaan.
Kriitikot näkivät jotain aivan muuta. He syyttivät Räikköstä symboliikan lainaamisesta kantamatta sen painoarvoa, mikä vihjasi, että nykypäivän Formula 1:ssä näkyvyys kantaa vastuuta. Heidän näkemyksensä mukaan Hamilton ymmärtää nähdyksi ja kuulluksi tulemisen seuraukset, kun taas Räikkönen vaikutti heitä kohtaan välinpitämättömältä – asenne, joka tuntui pikemminkin huolimattomalta kuin periaatteelliselta.
Tilannetta pahensi räjähdysherkäksi odotukset itsessään. Hamiltonin odotetaan johtavan keskusteluja. Räikkösen odotetaan välttävän niitä. Kun roolit hämärtyvät, seuraa epämukavuus. Laji ei kamppaillut sen kanssa, mitä tehtiin, vaan sen kanssa, kuka sen teki.
Lopulta jakso paljasti syvemmän totuuden nykyaikaisesta Formula 1:stä. Ruudukko ei enää tuomitse kuljettajia pelkästään nopeuden tai tittelien perusteella. Identiteetti on tärkeää. Tarkoitus on tärkeä. Kommunikaatio on tärkeää. Kaksi kuljettajaa voi tehdä samanlaisia liikkeitä ja tulla tuomituiksi täysin eri tavalla, ei siksi, että toinen olisi oikeassa ja toinen väärässä, vaan koska laji on jo päättänyt, mitä kukin edustaa.
Räikkönen ei vain kopioinut Hamiltonia – hän haastoi kirjoittamattomat havainnointisäännöt. Ja lajissa, jota yhä enemmän muokkaavat imago yhtä paljon kuin suorituskyky, tämä haaste tulisi aina olemaan kiistanalainen.
