Kun Kimi Räikköseltä kysyttiin, oliko hänellä katumusta pitkän, arvaamattoman ja ainutlaatuisen Formula 1 -uransa aikana, Jäämies antoi kaikkein ”Kimi”-tyyppisimmän vastauksen – rehellisen, dramaattisen ja merkityksellisen. Rauhallisella olkapäiden kohautuksella ja lausunnolla, joka voisi olla myös hänen omaelämäkerransa nimi, hän sanoi yksinkertaisesti: ”Tein sen omalla tavallani.”
Se on lause, joka kiteyttää kaiken Räikkösen perinnöstä. PR-kiillotukseen, imagonhallintaan ja huolellisesti laadittuihin kertomuksiin pakkomielteisesti keskittyneessä lajissa Kimi loi tilan, jossa aitous oli ainoa sääntö. Hän ei ollut kiinnostunut olemaan äänekkäin, näyttävin tai poliittisesti korrektein hahmo varikolla. Hän oli kiinnostunut kilpa-ajosta – ja elämästä omilla ehdoillaan.
Hiljaisesta nuoruudestaan, vain 23 autokilpailua takanaan, aina maailmanmestaruuteen asti Räikkönen kieltäytyi sopimasta mihinkään Formula 1:n määrittelemiin lokeroihin. Hän ei jahdannut otsikoita; otsikot jahtasivat häntä. Hän ei koskaan muovannut itselleen julkista persoonaa; maailma omaksui sen, joka hänellä jo oli. Ja jokaisen huipun, jokaisen kiistan, jokaisen juhlan ja jokaisen tiimivaihdoksen aikana hän teki päätöksiä vaistonvaraisesti, ei odotusten, vaan odotusten ohjaamina.
Joten kun hän sanoo, ettei kadu mitään, se ei ole ylimielisyyttä – se on selkeyttä. Räikkönen ymmärsi, että hänen matkansa voima ei ollut täydellisyydessä, vaan aitoudessa. Hän voitti kilpailuja näyttävästi, hävisi muita sydäntäsärkevästi, jätti lajin useammin kuin kerran, palasi omilla ehdoillaan ja lähti uudelleen, kun hän päätti, että hetki oli oikea.
“Tein sen omalla tavallani” ei ole vain vastaus. Se on pelottomasti eletyn uran puhdasta olemusta, muistutus siitä, että itselleen uskollisena oleminen yhdessä maailman intensiivisimmistä ja tarkastelluimmista urheilulajeista on kenties suurin voitto kaikista.
Kimi ei elänyt täysillä vain radalla – hän eli täysillä elämässä. Ja juuri se, enemmän kuin mikään tilasto tai pokaali, tekee hänen perinnöstään unohtumattoman.
