Se ei ollut tarina paalupaikoista, mestaruuspisteistä tai unohtumattomista ohituksista. Se oli hiljainen, rennosti kerrottu hetki Kimi Räikkösestä, joka astui lastenhoitajaksi – ei hälinää, ei kameroita, ei tarvetta tunnustukselle. Tuossa yksinkertaisessa muistelussa syntyi erilainen muotokuva Formula 1 -ikonista, sellainen, joka tuntuu jopa voimakkaammalta kuin hänen kilpa-ansioluettelonsa.
Vuosien ajan Kimi tunnettiin nimellä “Jäämies”, mies, jolla oli vähän sanoja ja vielä vähemmän julkisia tunteita. Radalla hän oli hellittämätön; sen ulkopuolella hän oli tunnetusti yksityinen. Silti tämä pieni teko paljasti jotain syvempää: rauhallisen läsnäolon, luonnollisen kärsivällisyyden ja vastuuntunnon, joka ei kaipaa suosionosoituksia. Se osoitti, että hänen hiljaisuutensa ei ollut koskaan kylmyyttä – se oli syvyyttä.
Tämä on yksi monista puolista, jotka määrittelevät Räikkösen. Maailmanmestari, joka menestyi paineen alla, mutta yhtä lailla mukava tavallisissa, inhimillisissä hetkissä. Kuljettaja, joka ajoi takaa millisekunteja 300 km/h nopeudella, mutta joka pystyi hidastamaan täysin, kun muut tarvitsivat häntä. Maailmassa, joka on pakkomielteinen pokaaleista, tämä tarina muistuttaa meitä siitä, että luonne muotoutuu usein kaukana palkintokorokkeelta.
Kun kilpa-ajot loppuvat, Kimi ei hae huomiota tai vahvistusta. Hänestä tulee vain oma itsensä. Ja joskus tarvitaan yksinkertainen tarina paljastamaan legendan merkityksellisimmät totuudet.
